Päiväkirja
Sanamäärä 688 // Kirjoittanut Jesse // Pvm 22.06.2019 // O' Haran ongelmahevosklinikka päivä 1
Casperin mukana Australiaan saapui tumma puoliveri ori, joka heti ensimmäisen askeleen trailerista ulos otettuaan ryhtyi pyörimään omistajansa ympärillä. Se ilmoitti tulostaa kovaäänisesti, korvat edestakaisin pyörien ja häntä huiskien rauhattomasti. Benjamin kulki kättelemään Casperia vasta kun ori malttoi seisahtua, vaikka silloinkin se piti päätään korkealla sieraimet suurina.
"Komea", Benjamin virkkoi esiteltyään itsensä. Casper nyökkäsi.
"Kyllä vain", mies myönsi ja katsahti oriinsa. "Vielä kun oppisi olemaan", hän naurahti ja taputti hevosensa kaulaa.
"Kyllä siitä varmasti toimiva saadaan", Benjamin rohkaisi ja ohjasti kaksikon tallia kohti. "Kerrohan vähän minkälaisia ongelmia teillä on ilmennyt?" Tokihan Benjamin oli jokaiselta etukäteen tietoa hevosista saanut, mutta häntä kiinnosti kuulla myös omistajan suhtautuminen niihin ihan kasvotusten. Casper raotti omia mielipiteitään Viirin suhteen taluttaessaan orin sille varattuun karsinaan vierailunsa ajaksi.
Ensimmäisen päivän tositoimien alkaessa Casper sai taluttaa Viirin pyöröaitaukseen, johon mies hevosensa jätti Benjaminille. Hän joutui poistumaan toistaiseksi aidan toiselle puolelle, jossa kaikki vierailijat saivat seurata koulutushetkeä halutessaan. Benjamin huomasi samantien ettei Viirin huomio ollut lainkaan hänessä; ori katseli aitojen yli muiden hevosten suuntaan, sen korvat kuuntelivat ympäristöä, ja keho oli käännetty miehestä pois päin.
Benjamin käski Viirin liikkeelle, johon hän tarvitsi vain ääniavun. Ori loikkasi sivulle ja rynnisti laukkaan niin, että Benjamin sai juoksutusraipalla ohjata sen kauemmas että ori ei juoksisi ihan mistä sattuu. Samalla Australialainen selosti havaintojaan, siitä miten Viirin keskittyminen on muualla ja miten se pitäisi saada ohjattua ihmiseen, miten jokainen pienikin ele hevosesta pitää havainnoida, kuten hännän heilautukset, korvien kääntymiset ja katseet. Benjamin halusi saada Viirin ensin kuuntelemaan, ja sitten tarpeeksi nöyräksi jotta ori kunnioittaisi Benjaminin omaa tilaa.
"Se ei yritä olla aggressiivinen tai uhkaava tarkoituksella", Benjamin huomautti astuessaan askeleen linjan eteen, jossa Viiri kulki. Se sai orin havahtumaan ja pyörähtämään ympäri. Benjamin usutti orin uudelleen vauhdilla liikkeellen ennenkuin hän toisti saman, niin pitkään kunnes Viiri ymmärsi kääntyä ympäri takajalkojensa varassa kääntämättä niitä ihmistä kohti. Kaksi silmää on parempi kuin kaksi jalkaa, niin Benjamin on sanonut jo ensimmäisen päivän aikana taatusti kymmenen kertaa, vähintäänkin. Aina orin kääntyessä oikein päin Benjamin peruutti ja antoi sille tilaa, kun taas väärin kääntyneenä Benjamin laittoi orin juoksemaan niin että happi meinasi loppua.
"Se saattaa tuntua inhottavalta ajatukselta että hevosen pakottaa juoksemaan niin että se puuskuttaa ja huohottaa", Benjamin aloitti antaessaan Viirin lopulta levähtää kun ori oli suoriutunut hänen mielestään tarpeeksi hyvin. "Mutta joskus se on pakollista, jotta se ymmärtää mitä siltä halutaan. Lisäämällä painetta teemme hevosen olosta epämukavan aina kun se tekee väärin, ja sen paineen pois ottamalla palkitsemme sen, jolloin se ymmärtää että näin kannattaa tehdä, sillä siitä seuraa jotain mukavaa. Viirin tapaisella hevosella on erittäin tärkeää ajoittaa nämä oikein, sillä se on selkeästi herkkä hevonen."
Iltapäivällä oli Casperin vuoro hypätä ohjiin ja katsoa miten hänen tulisi tulevaisuudessa toimia hevosensa kanssa. Benjamin seisoi aitauksessa hänen vierellään valmiina neuvomaan, mutta Casperin tuli olla se, joka käskee ja pyytää.
"Teet ihan samoin kuin aikaisemmin näytin. Laita se ensin liikkumaan ja kunnioittamaan pyyntöäsi, että nyt liikutaan. Reaktion pitää tulla samantien", Benjamin neuvoi.
Jopa hänen yllätyksekseen reaktio jonka Casper sai Viirissä aikaan oli hyvin räjähdysmäinen (kuva); ori suorastaan sinkosi eteenpäin niin, että kipinät lensivät kavioiden hakatessa maata, eikä sille näyttänyt tulevan loppua. Nopeasti Benjamin alkoi ohjastaa Casperia hidastamaan oria, sen sijaan että se pitäisi saada liikkumaan. Orin silmien valkuaiset vilkkuivat sen pälyillessä vuoroin omistajaansa ja vuoroin jonnekin aitauksen ulkopuolelle, eikä se tuntunut tietävän mitä siltä pyydettiin. Aikaa ja kärsivällisyyttä siihen vaadittiin, josta jälkimmäinen tuntui vähitellen loppuvan Casperilta. Helppoa se ei todellakaan ollut hänelle tai hevoselleen, mutta lopulta Casper onnistui muutaman kerran tarpeeksi hyvin saamaan Viirin sekä seisahtumaan että kääntymään oikein, jolloin Benjamin päätti sen riittävän. Parempi lopettaa onnistumiseen, ettei Casper tai Viiri kokonaan lannistuisi.
Benjaminin kommentti ensimmäisestä päivästä: Välillä käy näin, että hevosen reaktio on yllättävä omistajan lähtiessä työstämään sitä. Se saattaa johtua siitä, ettei hevonen ole tottunut tutun ihmisen käyttäytyvän niin, ja se menee siksi ylikierroksille. Myös omistajan oma mielentila sekä kehonkieli vaikuttavat, syitä voi siis olla monia. Epäilen ettei Casper ollut täysin tietoinen omasta kehonkielestään ja viestitti Viirille turhan vahvoja eleitä, jolloin Viiri reagoi hyvin voimakkaasti. Viiri on erittäin herkän ja ehkä jopa varovaisen tuntuinen hevonen, jolle kehonkieli ja ajoitus ovat erittäin tärkeitä. Tällä kaksikolla työtä tulee riittämään, mutta uskon että päättäväisyydellä sekä ahkeralla työskentelyllä heistä molemmista saadaan toimiva kaksikko.
Casperin mukana Australiaan saapui tumma puoliveri ori, joka heti ensimmäisen askeleen trailerista ulos otettuaan ryhtyi pyörimään omistajansa ympärillä. Se ilmoitti tulostaa kovaäänisesti, korvat edestakaisin pyörien ja häntä huiskien rauhattomasti. Benjamin kulki kättelemään Casperia vasta kun ori malttoi seisahtua, vaikka silloinkin se piti päätään korkealla sieraimet suurina.
"Komea", Benjamin virkkoi esiteltyään itsensä. Casper nyökkäsi.
"Kyllä vain", mies myönsi ja katsahti oriinsa. "Vielä kun oppisi olemaan", hän naurahti ja taputti hevosensa kaulaa.
"Kyllä siitä varmasti toimiva saadaan", Benjamin rohkaisi ja ohjasti kaksikon tallia kohti. "Kerrohan vähän minkälaisia ongelmia teillä on ilmennyt?" Tokihan Benjamin oli jokaiselta etukäteen tietoa hevosista saanut, mutta häntä kiinnosti kuulla myös omistajan suhtautuminen niihin ihan kasvotusten. Casper raotti omia mielipiteitään Viirin suhteen taluttaessaan orin sille varattuun karsinaan vierailunsa ajaksi.
Ensimmäisen päivän tositoimien alkaessa Casper sai taluttaa Viirin pyöröaitaukseen, johon mies hevosensa jätti Benjaminille. Hän joutui poistumaan toistaiseksi aidan toiselle puolelle, jossa kaikki vierailijat saivat seurata koulutushetkeä halutessaan. Benjamin huomasi samantien ettei Viirin huomio ollut lainkaan hänessä; ori katseli aitojen yli muiden hevosten suuntaan, sen korvat kuuntelivat ympäristöä, ja keho oli käännetty miehestä pois päin.
Benjamin käski Viirin liikkeelle, johon hän tarvitsi vain ääniavun. Ori loikkasi sivulle ja rynnisti laukkaan niin, että Benjamin sai juoksutusraipalla ohjata sen kauemmas että ori ei juoksisi ihan mistä sattuu. Samalla Australialainen selosti havaintojaan, siitä miten Viirin keskittyminen on muualla ja miten se pitäisi saada ohjattua ihmiseen, miten jokainen pienikin ele hevosesta pitää havainnoida, kuten hännän heilautukset, korvien kääntymiset ja katseet. Benjamin halusi saada Viirin ensin kuuntelemaan, ja sitten tarpeeksi nöyräksi jotta ori kunnioittaisi Benjaminin omaa tilaa.
"Se ei yritä olla aggressiivinen tai uhkaava tarkoituksella", Benjamin huomautti astuessaan askeleen linjan eteen, jossa Viiri kulki. Se sai orin havahtumaan ja pyörähtämään ympäri. Benjamin usutti orin uudelleen vauhdilla liikkeellen ennenkuin hän toisti saman, niin pitkään kunnes Viiri ymmärsi kääntyä ympäri takajalkojensa varassa kääntämättä niitä ihmistä kohti. Kaksi silmää on parempi kuin kaksi jalkaa, niin Benjamin on sanonut jo ensimmäisen päivän aikana taatusti kymmenen kertaa, vähintäänkin. Aina orin kääntyessä oikein päin Benjamin peruutti ja antoi sille tilaa, kun taas väärin kääntyneenä Benjamin laittoi orin juoksemaan niin että happi meinasi loppua.
"Se saattaa tuntua inhottavalta ajatukselta että hevosen pakottaa juoksemaan niin että se puuskuttaa ja huohottaa", Benjamin aloitti antaessaan Viirin lopulta levähtää kun ori oli suoriutunut hänen mielestään tarpeeksi hyvin. "Mutta joskus se on pakollista, jotta se ymmärtää mitä siltä halutaan. Lisäämällä painetta teemme hevosen olosta epämukavan aina kun se tekee väärin, ja sen paineen pois ottamalla palkitsemme sen, jolloin se ymmärtää että näin kannattaa tehdä, sillä siitä seuraa jotain mukavaa. Viirin tapaisella hevosella on erittäin tärkeää ajoittaa nämä oikein, sillä se on selkeästi herkkä hevonen."
Iltapäivällä oli Casperin vuoro hypätä ohjiin ja katsoa miten hänen tulisi tulevaisuudessa toimia hevosensa kanssa. Benjamin seisoi aitauksessa hänen vierellään valmiina neuvomaan, mutta Casperin tuli olla se, joka käskee ja pyytää.
"Teet ihan samoin kuin aikaisemmin näytin. Laita se ensin liikkumaan ja kunnioittamaan pyyntöäsi, että nyt liikutaan. Reaktion pitää tulla samantien", Benjamin neuvoi.
Jopa hänen yllätyksekseen reaktio jonka Casper sai Viirissä aikaan oli hyvin räjähdysmäinen (kuva); ori suorastaan sinkosi eteenpäin niin, että kipinät lensivät kavioiden hakatessa maata, eikä sille näyttänyt tulevan loppua. Nopeasti Benjamin alkoi ohjastaa Casperia hidastamaan oria, sen sijaan että se pitäisi saada liikkumaan. Orin silmien valkuaiset vilkkuivat sen pälyillessä vuoroin omistajaansa ja vuoroin jonnekin aitauksen ulkopuolelle, eikä se tuntunut tietävän mitä siltä pyydettiin. Aikaa ja kärsivällisyyttä siihen vaadittiin, josta jälkimmäinen tuntui vähitellen loppuvan Casperilta. Helppoa se ei todellakaan ollut hänelle tai hevoselleen, mutta lopulta Casper onnistui muutaman kerran tarpeeksi hyvin saamaan Viirin sekä seisahtumaan että kääntymään oikein, jolloin Benjamin päätti sen riittävän. Parempi lopettaa onnistumiseen, ettei Casper tai Viiri kokonaan lannistuisi.
Benjaminin kommentti ensimmäisestä päivästä: Välillä käy näin, että hevosen reaktio on yllättävä omistajan lähtiessä työstämään sitä. Se saattaa johtua siitä, ettei hevonen ole tottunut tutun ihmisen käyttäytyvän niin, ja se menee siksi ylikierroksille. Myös omistajan oma mielentila sekä kehonkieli vaikuttavat, syitä voi siis olla monia. Epäilen ettei Casper ollut täysin tietoinen omasta kehonkielestään ja viestitti Viirille turhan vahvoja eleitä, jolloin Viiri reagoi hyvin voimakkaasti. Viiri on erittäin herkän ja ehkä jopa varovaisen tuntuinen hevonen, jolle kehonkieli ja ajoitus ovat erittäin tärkeitä. Tällä kaksikolla työtä tulee riittämään, mutta uskon että päättäväisyydellä sekä ahkeralla työskentelyllä heistä molemmista saadaan toimiva kaksikko.
Sanamäärä // Kirjoittanut Casper // Pvm 00.00.2019 // Otsikko
Tulossa
Tulossa
Sanamäärä 129 // Kirjoittanut Casper // Pvm 02.01.2018 // Epäonnea matkassa
Valitettavasti orin koulutus ei ole sujunut kuten sen on pitänyt. Viimeaikoina ori on ollut enemmän sairaslomalla kuin käytössä. Valitettavasti ratsastus on tällä hetkellä mahdotonta Viirin alkaneiden hammasongelmian ja - jälleen kerran - epäsopivan satulan kanssa. Rahanmeno vaan jatkuu ja koulutus ei etene mihinkään. Lumikin olisi viimein maassa, jolloin uskaltaisimme lähteä jo maastoilemaankin, mutta nämä suunnitelmat jäävät toistaiseksi jäihin.
Eläinlääkäri saapuu katsomaan hevosen purukalustoa vasta ensiviikolla joten siihe asti ori on vain kävelytettävänä, sekä juoksutettavana. Eläinlääkärin avustuksella mietimme samalla kerralla minkälaisia kuolainvalintoja voisimme orille miettiä. Epäsopivan satulan takia mahdollisesti tulleita lihasjumeja on kutsuttu availemaan jo hieroja - varmuuden vuoksi. Nyt vain toivotaan parasta, että pääsemme pian jatkamaan siitä mihin me jäimme.
Ensimmäisen kunnon niin sanotun photoshootin ori sai kokea joulukuun alussa kun oikea ammattikuvaaja tuli napsimaan muutaman komean otoksen orista kauniissa talvisisessa tammimetsikössä (kuva)
Valitettavasti orin koulutus ei ole sujunut kuten sen on pitänyt. Viimeaikoina ori on ollut enemmän sairaslomalla kuin käytössä. Valitettavasti ratsastus on tällä hetkellä mahdotonta Viirin alkaneiden hammasongelmian ja - jälleen kerran - epäsopivan satulan kanssa. Rahanmeno vaan jatkuu ja koulutus ei etene mihinkään. Lumikin olisi viimein maassa, jolloin uskaltaisimme lähteä jo maastoilemaankin, mutta nämä suunnitelmat jäävät toistaiseksi jäihin.
Eläinlääkäri saapuu katsomaan hevosen purukalustoa vasta ensiviikolla joten siihe asti ori on vain kävelytettävänä, sekä juoksutettavana. Eläinlääkärin avustuksella mietimme samalla kerralla minkälaisia kuolainvalintoja voisimme orille miettiä. Epäsopivan satulan takia mahdollisesti tulleita lihasjumeja on kutsuttu availemaan jo hieroja - varmuuden vuoksi. Nyt vain toivotaan parasta, että pääsemme pian jatkamaan siitä mihin me jäimme.
Ensimmäisen kunnon niin sanotun photoshootin ori sai kokea joulukuun alussa kun oikea ammattikuvaaja tuli napsimaan muutaman komean otoksen orista kauniissa talvisisessa tammimetsikössä (kuva)
Sanamäärä 280 // Kirjoittanut Casper // Pvm 12.10.2018 // Ensimmäistä kertaa satula selässä
Viirin ensimmäinen satula kokemus ei ollut aivan sitä mitä toivoimme, vaikka ori olikin aiemmin jo osoittautunut hieman hankalaksi käsitellä ja kouluttaa. Sopivaa satulaa kokeilua varten etsittiin koko talliseurueen voimin. Aikaisemmin viikolla oli meillä jo käynyt satula-auto, josta löysimme sopivan satulan. Tosin se tarvitsi vielä uudet toppaukset ja uuden sovituksen sen jälkeen, jotenka tarvitsisimme lainasatulan. Onneksi tallista löytyi yksi sopivahko satula, jota uskalsimme pitää orin selässä ainakin kyseisen harjoituksen ajan.
Viiri odotti karsinassaan ja hörisi hieman nähdessään minut. Lähinnä se varmaan odotti herkuja. Minkäänlaisia suojia emme tänään päättäneet käyttää ja toivoinkin orin käyttäytyvän satulan kanssa asiallisesti, jottei se rikkoisi itseään. Suitsitus kolmivuotiaalta sujui jo mallikkaasti eikä se temppuillut ollenkaan - tällä kertaa. Viirille oli tullut paha tapa nostella päätään, mutta siitä olimme pääsemässä pikkuhiljaa eroon. Napsautin juoksutusliinan lukon orin kuolainrenkaaseen kiinni ja suuntasin kentälle. Syksy oli lämmin ja ruska parhaimmillaan.
Eräs ystäväni oli lupautunut auttamaan Viirin kanssa ja hän odottikin jo kentän reunalla satula käsivarsillaan. Pysäytin Viirin kentän keskelle kun ystäväni antoi orin ensiksi haistella satulaa. Viiri oli todella rohkea ja harvemmin pelkäsi uusia asioita. Hetken aikaa orin ihmeteltyä satulaa se jaksanut sitä enää kiinnostaa. Varovasti ystäväni laski satulan orin selkään, josta se ei tuntunut paljoakaan välittävän. Hieman korvat saattoivat kääntyä taaksepäin ja pieni sivuaskel pois päin minusta, mutta muuten suoritus oli mallikas. Taputin orin kaulaa, joka oli kerännyt itseensä jo lihasta. Liinassa juoksutuksesta, pitkistä ohjasajo retkistä sekä irtohypytyksestä oli ollut hyötyä orin lihaksistolle. ''Hyvä poika'' kehuin Viiriä, joka näytti tyytyväiseltä. Kunnes ystäväni sai satulavyön kiinni. Siinä kohtaa Viiri syöksyi poispäin - onneksi - meistä ja esitteli meille komean tasajalkahyppy-pukki-sarjan. (kuva) ''Soo, soo, prr - Viiri - prr'' rauhoittelin riekkuvaa oria. Lopulta saimme sen rauhoittumaan ja seisomaan hetken paikoillaan. ''Että sellanen ori sulla, Casper'' tokaisi ystäväni.
Viirin ensimmäinen satula kokemus ei ollut aivan sitä mitä toivoimme, vaikka ori olikin aiemmin jo osoittautunut hieman hankalaksi käsitellä ja kouluttaa. Sopivaa satulaa kokeilua varten etsittiin koko talliseurueen voimin. Aikaisemmin viikolla oli meillä jo käynyt satula-auto, josta löysimme sopivan satulan. Tosin se tarvitsi vielä uudet toppaukset ja uuden sovituksen sen jälkeen, jotenka tarvitsisimme lainasatulan. Onneksi tallista löytyi yksi sopivahko satula, jota uskalsimme pitää orin selässä ainakin kyseisen harjoituksen ajan.
Viiri odotti karsinassaan ja hörisi hieman nähdessään minut. Lähinnä se varmaan odotti herkuja. Minkäänlaisia suojia emme tänään päättäneet käyttää ja toivoinkin orin käyttäytyvän satulan kanssa asiallisesti, jottei se rikkoisi itseään. Suitsitus kolmivuotiaalta sujui jo mallikkaasti eikä se temppuillut ollenkaan - tällä kertaa. Viirille oli tullut paha tapa nostella päätään, mutta siitä olimme pääsemässä pikkuhiljaa eroon. Napsautin juoksutusliinan lukon orin kuolainrenkaaseen kiinni ja suuntasin kentälle. Syksy oli lämmin ja ruska parhaimmillaan.
Eräs ystäväni oli lupautunut auttamaan Viirin kanssa ja hän odottikin jo kentän reunalla satula käsivarsillaan. Pysäytin Viirin kentän keskelle kun ystäväni antoi orin ensiksi haistella satulaa. Viiri oli todella rohkea ja harvemmin pelkäsi uusia asioita. Hetken aikaa orin ihmeteltyä satulaa se jaksanut sitä enää kiinnostaa. Varovasti ystäväni laski satulan orin selkään, josta se ei tuntunut paljoakaan välittävän. Hieman korvat saattoivat kääntyä taaksepäin ja pieni sivuaskel pois päin minusta, mutta muuten suoritus oli mallikas. Taputin orin kaulaa, joka oli kerännyt itseensä jo lihasta. Liinassa juoksutuksesta, pitkistä ohjasajo retkistä sekä irtohypytyksestä oli ollut hyötyä orin lihaksistolle. ''Hyvä poika'' kehuin Viiriä, joka näytti tyytyväiseltä. Kunnes ystäväni sai satulavyön kiinni. Siinä kohtaa Viiri syöksyi poispäin - onneksi - meistä ja esitteli meille komean tasajalkahyppy-pukki-sarjan. (kuva) ''Soo, soo, prr - Viiri - prr'' rauhoittelin riekkuvaa oria. Lopulta saimme sen rauhoittumaan ja seisomaan hetken paikoillaan. ''Että sellanen ori sulla, Casper'' tokaisi ystäväni.
Sanamäärä 201 // Kirjoittanut Casper // Pvm 28.6.2018 // Ostoksilla
Kesän puolessa välissä Viirikin alkoi lähestyä kolmatta ikävuottaan. Siihen menisi vielä hetki, mutta oli hyvä miettiä asiat etukäteen. Pikkuhiljaa alkoi siis olla aika mennä ensimmäiselle varusteiden ostoreissulle - ratsastustarvikkeita ajatellen. Riimuja ja loimia oli muuten saanut käydä ostamassa melkein parin kuukauden välein. Onneksemme kuitenkin suurin osa ostetuista varusteista pysyivät ehjinä eikä niitä tarvinnut vaihtaa kuin niiden tullessa liian pieniksi tai kun ne eivät sopineetkaan orille.
Olin jo etukäteen katsellut netistä sopivia vaihtoehtoja. Pikku hiljaa tulisimme totuttamaan orin suitsiin, jotta kolmivuotiaana se ei sitten tule yllätyksenä kun pitäisi alkaa miettiä satulaakin selkään. Satulaa oli turha vielä hankkia, sillä olihan ori vielä todella rääpäle, mutta suitset tulisivat tarpeeseen. Mietein pitkään ja hartaasti koneen äärellä kuolain- ja suitsivaihtoehtoja. Toki meidän tulisi aloittaa jostain yksinkertaisesta, joten aachen-suitset olisivat varma vaihtoehto. Kankiostokset saisi vielä jättää hamaan tulevaisuuteen.
Saapuessani liikkeeseen löysin oitis sellaiset suitset mitä halusinkin. Viiri oli herkkä hiertymille, mutta onneksi minulta löytyi vanhoja lampaankarvapehmusteita omasta takaa, joten niihin ei tarvitsisi rahaa tänään tuhlata. Vaelsin kuolainvalikoiman luokse ja nappasin ensimmäisenä orille nivelet hyllystä. Pienen harkinnan jälkeen myös baucher-kuolain osui käteeni. Se olisi hyvä valinta ajatellen tulevaisuutta kankien kannalta. Suitsitarvikkeiden lisäksi mukaani sattui teemaväriin sopivat pintelit, hivutussuojat taakse, jännesuojat eteen, sekä putsit - ja timanttiotsapanta! Kukapa ei hemmottelisi hevostaan?
Kesän puolessa välissä Viirikin alkoi lähestyä kolmatta ikävuottaan. Siihen menisi vielä hetki, mutta oli hyvä miettiä asiat etukäteen. Pikkuhiljaa alkoi siis olla aika mennä ensimmäiselle varusteiden ostoreissulle - ratsastustarvikkeita ajatellen. Riimuja ja loimia oli muuten saanut käydä ostamassa melkein parin kuukauden välein. Onneksemme kuitenkin suurin osa ostetuista varusteista pysyivät ehjinä eikä niitä tarvinnut vaihtaa kuin niiden tullessa liian pieniksi tai kun ne eivät sopineetkaan orille.
Olin jo etukäteen katsellut netistä sopivia vaihtoehtoja. Pikku hiljaa tulisimme totuttamaan orin suitsiin, jotta kolmivuotiaana se ei sitten tule yllätyksenä kun pitäisi alkaa miettiä satulaakin selkään. Satulaa oli turha vielä hankkia, sillä olihan ori vielä todella rääpäle, mutta suitset tulisivat tarpeeseen. Mietein pitkään ja hartaasti koneen äärellä kuolain- ja suitsivaihtoehtoja. Toki meidän tulisi aloittaa jostain yksinkertaisesta, joten aachen-suitset olisivat varma vaihtoehto. Kankiostokset saisi vielä jättää hamaan tulevaisuuteen.
Saapuessani liikkeeseen löysin oitis sellaiset suitset mitä halusinkin. Viiri oli herkkä hiertymille, mutta onneksi minulta löytyi vanhoja lampaankarvapehmusteita omasta takaa, joten niihin ei tarvitsisi rahaa tänään tuhlata. Vaelsin kuolainvalikoiman luokse ja nappasin ensimmäisenä orille nivelet hyllystä. Pienen harkinnan jälkeen myös baucher-kuolain osui käteeni. Se olisi hyvä valinta ajatellen tulevaisuutta kankien kannalta. Suitsitarvikkeiden lisäksi mukaani sattui teemaväriin sopivat pintelit, hivutussuojat taakse, jännesuojat eteen, sekä putsit - ja timanttiotsapanta! Kukapa ei hemmottelisi hevostaan?
Sanamäärä 242 // Kirjoittanut Casper // Pvm 2.5.2018 // Olemme kotiutuneet
Viiri oli kuin olikin kotiutunut Rósgarðuriin varsin hyvin. Ikäistään seuraa sillä ei valitettavasti ollut, mutta onneksi suurin osa muista hevosta kesti pienen Viirin eloisaa ja tulistakin luonnetta eivätkä kiusanneet tätä. Viirin lisäksi itsekin olin tyytyväinen tallivalintaan, sillä omistaja, että muut tallilla olijat olivat varsin mukavia.
Pitkälle kirinyt kevät ei antanut lumille armoa, mutta siitä huolimatta tallipiha oli vielä sitä täynnä. Olin hakenut tallista riimun ja narun Viirille, joka näytti syövän heinää tarhassaan minun tullessani tallille. Hieman minua harmitti ajatus keskeyttää vuotiaan ruokailu, mutta valitettavasti kiireideni vuoksi en kerkeäisi touhuamaan orin kanssa myöhempäänkään, joten avasin portin ja kävelin määrätietoisena sisään. Viiri nosti päänsä heinien seasta ja tuijotti minua korvat höröllä. Se mitä en arvannut oli se, että tuo oli kuin olikin lähtövalmiina, eikä muuten vain iloinen näkemisestäni. Lähestyessäni oria riimu kädessäni tuo pyörähti nopeasti 360 astetta ympäri ja ja lähti pinkomaan laukassa märän lumen seassa. ‘’Viiri - prtt’’ rauhoittelin varsaa, joka ei halunnut antaa kiinni. Hauskan värinen varsa ravaili tarhassa edestakaisin ja kääntyili ympäri vähän väliä. (kuva) Mistä sekin oli täilläisen typerän tavan oppinut? Onnekseni sain orin lopuksi herkkujen avulla kiinni ja narun päähän.
Tarkoitukseni oli käydä hieman kävelyttämässä oria. En viitsinyt käydä tallin kautta, joten lähdin vain suoraan tallinpihasta valaistulle maastolenkille. Viiri käveli reippaasti vierelläni ja tuon korvat olivat koko matkan hörössä. Tuo tutki ympäristöään silmät välkkyen, mutta onneksi varsin rauhallisena. Ravautin tätä myös vähän narun päässä ja Viiri käyttäytyi oikein mallikkaasti. Jo kilometrin jälkeen käännyimme takaisin.
Päästyämme tallille päästin Viirin takaisin tarhaan - tällä kertaa riimu päässä
Viiri oli kuin olikin kotiutunut Rósgarðuriin varsin hyvin. Ikäistään seuraa sillä ei valitettavasti ollut, mutta onneksi suurin osa muista hevosta kesti pienen Viirin eloisaa ja tulistakin luonnetta eivätkä kiusanneet tätä. Viirin lisäksi itsekin olin tyytyväinen tallivalintaan, sillä omistaja, että muut tallilla olijat olivat varsin mukavia.
Pitkälle kirinyt kevät ei antanut lumille armoa, mutta siitä huolimatta tallipiha oli vielä sitä täynnä. Olin hakenut tallista riimun ja narun Viirille, joka näytti syövän heinää tarhassaan minun tullessani tallille. Hieman minua harmitti ajatus keskeyttää vuotiaan ruokailu, mutta valitettavasti kiireideni vuoksi en kerkeäisi touhuamaan orin kanssa myöhempäänkään, joten avasin portin ja kävelin määrätietoisena sisään. Viiri nosti päänsä heinien seasta ja tuijotti minua korvat höröllä. Se mitä en arvannut oli se, että tuo oli kuin olikin lähtövalmiina, eikä muuten vain iloinen näkemisestäni. Lähestyessäni oria riimu kädessäni tuo pyörähti nopeasti 360 astetta ympäri ja ja lähti pinkomaan laukassa märän lumen seassa. ‘’Viiri - prtt’’ rauhoittelin varsaa, joka ei halunnut antaa kiinni. Hauskan värinen varsa ravaili tarhassa edestakaisin ja kääntyili ympäri vähän väliä. (kuva) Mistä sekin oli täilläisen typerän tavan oppinut? Onnekseni sain orin lopuksi herkkujen avulla kiinni ja narun päähän.
Tarkoitukseni oli käydä hieman kävelyttämässä oria. En viitsinyt käydä tallin kautta, joten lähdin vain suoraan tallinpihasta valaistulle maastolenkille. Viiri käveli reippaasti vierelläni ja tuon korvat olivat koko matkan hörössä. Tuo tutki ympäristöään silmät välkkyen, mutta onneksi varsin rauhallisena. Ravautin tätä myös vähän narun päässä ja Viiri käyttäytyi oikein mallikkaasti. Jo kilometrin jälkeen käännyimme takaisin.
Päästyämme tallille päästin Viirin takaisin tarhaan - tällä kertaa riimu päässä
Sanamäärä 554 // Kirjoittanut Casper // Pvm 17.3.2018 // Miten Viiri saapui talliin?
Pienen pieni tähtipäinen ruunikko syntyi maailmaan 08.03.2018 tarkalleen ottaen viideltä aamulla. Emä, joka oli kaunis ruunivoikonpäistärikkö tamma, haisteli ensimmäistä jälkikasvuaan uteliaana. Ensiäidit olivat aina olleet huvittavia. Ei mennyt kauaakaan kun ruunikko varsa kapusi jaloilleen auringonsäteiden tunkeutuessa karsinaan lankkujen välistä. (kuva) ‘’On se kaunis varsa’’ totesi eläinlääkäri, joka oli totta puhuen hälytetty turhaan paikalle. Synnytys oli ollut nopea ja helppo, eikä varsalla tai emällä ollut hätää. ‘’Totta puhut’’ sanoi ylpeästi varsan omistaja, joka oli pinkaissut talliin heti kun vain oli tietoinen tammansa synnytyksestä. Se oli kuin olikin hieno varsa,hän tuumi. Tuolloin pirteä pakkasilma sai tallin paukkumaan, mutta vastasyntynyt ei pelännyt meteliä, sillä oli emänsä hellässä huomassa.
Kuinka ollakaan kevät saapui pian ja sitä myöten sateet. Ne sulattivat nopeasti lumen poies ja aurinko kuivatti lopulta sateiden aiheuttamat kurakelit. Durnehviiriksi nimetyn varsan ensimmäinen laidunkausi ja rauhallinen kesä emänsä rinnalla odottivat. (kuva) Se oli kuin olikin kaikin puolin hyvä kesä, mutta pieni varsan alku ei tiennyt, että kesän jälkeen tuota odotti muutto uuteen kotiin ja emänsä hyvästely. Se ei osannut odottaa kaiken muuttumista, sillä olihan se vain pieni - jopa mitätön - eläin.
Totta puhuen en ollut edes etsimässä itselleni hevosta kun näin kyseisestä varsasta myynti-ilmoituksen. Ei se ihmeellisen näköinen ollut ja totta puhuen puoliveriset harvoin säväyttivät minua. Jostain syystä kuitenkin ihastuin varsaan - ehkä komean suvun vuoksi? Todennäköisesti. Päädyin soittamaan varsan omistajalle ja pyysin, että saisin nähdä varsan vähintään kerran ennen kuin tekisin päätökseni. Varmuuden vuoksi. Varsa sopi sukunsa puolesta kouluhevoseksi, mutta tahdoin nähdä miten se liikkui. Yleensä jo varsana hevosista huomaisi milloin niistä on potentiaalia kouluhevoseksi ja toisilta taas huomaa sen, että niitä ei kannata ostaa. Sovin tapaamisen noin viikon päähän ja ajoin lähes kahdeksan tuntia nähdäkseni kyseisen orin alun. En silloin vielä tiennyt olisiko se viisasta. Tuolloin se oli noin neljän kuukauden ikäinen. Durnehviir ja ja tuon upea emä päästettiin tallin maneesiin hölkkäämään. (kuva) Orin kaunis emä vei silmäni mennessään eikä tuon jälkeläisessäkään ollut valittamista. Lopulta päädyin allekirjoittamaan kauppapaperit ja noin viiden kuukauden kuluttua hakisin varsan itselleni.
Seuraavaksi minun oli löydettävä tallipaikka varsalle. Se ei ollut helppoa sillä monikaan talli ei suostunut ottamaan oria - varsinkaan jos sitä ei ruunattaisi - tiloihinsa, joten sain etsiä kauan. Onnekseni aika oli puolellani ja sain lopulta sovittua noin 30 karsinapaikan omaavalta maalaishenkiseltä tallilta itselleni - siis varsalle - tallipaikan. Kaikki oli valmiina orin saapumiseen. Varsan myyjä oli osoittautunut todella mukavaksi, sillä pitkän viiden kuukauden odotuksen aikana sain varsasta useita kuvia ja päivityksiä siitä miten sillä meni. Innostukseni varsan saapumiseen kasvoi entisestään.
Lopulta sain kiinnittää trailerin autoni perään ja ajaa uudelleen kahdeksan tunnin matkan tallille, jossa jo melkein vuotiaaksi kääntynyt ori varsa odottaisi uuden omistajan saapumista. Matka oli hieman levotonta, sillä oli pitkä aika siitä kun olin edes nähnyt varsaa, kun kerta kaupat oli sovittu jo melkein puolisen vuotta sitten. Saavuttuani tallille sain ison läjän varusteita ja itse hevosen trailerin perään. Pienehkö ori kerennyt tänä aikana jo kasvaa, eikä se näyttänyt enää ruunikolta ainakaan kokonaan. Siellä täällä oli mustia länttejä ja valkoista sekakarvaa oli ilmestynyt rungolle. ''Taitaa muuttua väri aika rajusti varsaväristä'' totesin omistajalle, joka auttoi varsan lastaamista traileriin. ''Taitaa olla päistärikkö periytynyt'' tuo vihjaili. Olin jälleen kerran onnellinen hevosen omistaja, tällä kertaa tosin pienokaisen varsan. Onnekseni varsalle tarkoitettu tallipaikka ei ollut ihan kahdeksan tunnin ajomatkan päässä vaan matka taittuisi paljon nopeammin minun, että varsan siunaukseksi. Lopulta käännyimme viimein varsan uuden kotitallin pihaan. Taaksemme jäävässä kyltissä luki isoin ja selkein kirjaimin Rósgarður. Olimme kotona.
Pienen pieni tähtipäinen ruunikko syntyi maailmaan 08.03.2018 tarkalleen ottaen viideltä aamulla. Emä, joka oli kaunis ruunivoikonpäistärikkö tamma, haisteli ensimmäistä jälkikasvuaan uteliaana. Ensiäidit olivat aina olleet huvittavia. Ei mennyt kauaakaan kun ruunikko varsa kapusi jaloilleen auringonsäteiden tunkeutuessa karsinaan lankkujen välistä. (kuva) ‘’On se kaunis varsa’’ totesi eläinlääkäri, joka oli totta puhuen hälytetty turhaan paikalle. Synnytys oli ollut nopea ja helppo, eikä varsalla tai emällä ollut hätää. ‘’Totta puhut’’ sanoi ylpeästi varsan omistaja, joka oli pinkaissut talliin heti kun vain oli tietoinen tammansa synnytyksestä. Se oli kuin olikin hieno varsa,hän tuumi. Tuolloin pirteä pakkasilma sai tallin paukkumaan, mutta vastasyntynyt ei pelännyt meteliä, sillä oli emänsä hellässä huomassa.
Kuinka ollakaan kevät saapui pian ja sitä myöten sateet. Ne sulattivat nopeasti lumen poies ja aurinko kuivatti lopulta sateiden aiheuttamat kurakelit. Durnehviiriksi nimetyn varsan ensimmäinen laidunkausi ja rauhallinen kesä emänsä rinnalla odottivat. (kuva) Se oli kuin olikin kaikin puolin hyvä kesä, mutta pieni varsan alku ei tiennyt, että kesän jälkeen tuota odotti muutto uuteen kotiin ja emänsä hyvästely. Se ei osannut odottaa kaiken muuttumista, sillä olihan se vain pieni - jopa mitätön - eläin.
Totta puhuen en ollut edes etsimässä itselleni hevosta kun näin kyseisestä varsasta myynti-ilmoituksen. Ei se ihmeellisen näköinen ollut ja totta puhuen puoliveriset harvoin säväyttivät minua. Jostain syystä kuitenkin ihastuin varsaan - ehkä komean suvun vuoksi? Todennäköisesti. Päädyin soittamaan varsan omistajalle ja pyysin, että saisin nähdä varsan vähintään kerran ennen kuin tekisin päätökseni. Varmuuden vuoksi. Varsa sopi sukunsa puolesta kouluhevoseksi, mutta tahdoin nähdä miten se liikkui. Yleensä jo varsana hevosista huomaisi milloin niistä on potentiaalia kouluhevoseksi ja toisilta taas huomaa sen, että niitä ei kannata ostaa. Sovin tapaamisen noin viikon päähän ja ajoin lähes kahdeksan tuntia nähdäkseni kyseisen orin alun. En silloin vielä tiennyt olisiko se viisasta. Tuolloin se oli noin neljän kuukauden ikäinen. Durnehviir ja ja tuon upea emä päästettiin tallin maneesiin hölkkäämään. (kuva) Orin kaunis emä vei silmäni mennessään eikä tuon jälkeläisessäkään ollut valittamista. Lopulta päädyin allekirjoittamaan kauppapaperit ja noin viiden kuukauden kuluttua hakisin varsan itselleni.
Seuraavaksi minun oli löydettävä tallipaikka varsalle. Se ei ollut helppoa sillä monikaan talli ei suostunut ottamaan oria - varsinkaan jos sitä ei ruunattaisi - tiloihinsa, joten sain etsiä kauan. Onnekseni aika oli puolellani ja sain lopulta sovittua noin 30 karsinapaikan omaavalta maalaishenkiseltä tallilta itselleni - siis varsalle - tallipaikan. Kaikki oli valmiina orin saapumiseen. Varsan myyjä oli osoittautunut todella mukavaksi, sillä pitkän viiden kuukauden odotuksen aikana sain varsasta useita kuvia ja päivityksiä siitä miten sillä meni. Innostukseni varsan saapumiseen kasvoi entisestään.
Lopulta sain kiinnittää trailerin autoni perään ja ajaa uudelleen kahdeksan tunnin matkan tallille, jossa jo melkein vuotiaaksi kääntynyt ori varsa odottaisi uuden omistajan saapumista. Matka oli hieman levotonta, sillä oli pitkä aika siitä kun olin edes nähnyt varsaa, kun kerta kaupat oli sovittu jo melkein puolisen vuotta sitten. Saavuttuani tallille sain ison läjän varusteita ja itse hevosen trailerin perään. Pienehkö ori kerennyt tänä aikana jo kasvaa, eikä se näyttänyt enää ruunikolta ainakaan kokonaan. Siellä täällä oli mustia länttejä ja valkoista sekakarvaa oli ilmestynyt rungolle. ''Taitaa muuttua väri aika rajusti varsaväristä'' totesin omistajalle, joka auttoi varsan lastaamista traileriin. ''Taitaa olla päistärikkö periytynyt'' tuo vihjaili. Olin jälleen kerran onnellinen hevosen omistaja, tällä kertaa tosin pienokaisen varsan. Onnekseni varsalle tarkoitettu tallipaikka ei ollut ihan kahdeksan tunnin ajomatkan päässä vaan matka taittuisi paljon nopeammin minun, että varsan siunaukseksi. Lopulta käännyimme viimein varsan uuden kotitallin pihaan. Taaksemme jäävässä kyltissä luki isoin ja selkein kirjaimin Rósgarður. Olimme kotona.